Viime viikkojen keskustelu julkisuudessa on saanut minut ajattelemaan myös sitä, mikä on kirkko ja ketä varten se on olemassa?

 

Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaistavalta, mutta kun nyt vaan satun olemaan vähän yksinkertainen.

Kirkko on olemukseltaan joko inklusiivinen, eli sisään sulkeva tai exklusiivinen, eli ulossulkeva.

Miten tai millä perusteella jaotella sitten ihmisiä sisään tai ulos?

 

Puhumme kristinuskosta, viittaammeko silloin ristiin vai Kristukseen?

Nyt vaalien alla on helppo saada poliitikoilta mielipide mihin asiaan tahansa.

Kuitenkin jos halutaan merkityksellisiä lausuntoja kysytään asiaa suoraan päällikkötason edustajilta.

Emme kysy ministerin avustajan mielipidettä, vaan ministerin itsensä.

Kun halutaan pohtia Kristinuskon ydintä taitaa olla olennaista lukea olennaista, eli evankeliumeja, joihin on koottuna Jeesuksen opetukset,

 

Jeesus antoi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, siksikö että Pietari laittaisi portit lukkoon ja hävittäisi avaimet? Vai että totuuskomissio arvioisi kuka on kelvollinen ja kuka kelvoton häävieras? Vai että Kristuksen aloittama työ saisi ja voisi jatkua?

Jeesus kohtasi sairaat ja vammaiset, huorintekijät ja varkaat ja teki mitä?

Ainakaan ei heitellyt kiviä. Löi sanan säilällä niitä, jotka olivat muita alistamassa.

 

Minun kirkkoni on olemukseltaan sisään sulkeva, eli inklusiivinen.

Sinne mahtuvat heterot ja huterot, fundamentalistit ja liberot.

Pääsyvaatimuksia on vähän, ehkä vain kaksi: pyrkimys lähimmäisen kunnioittamiseen ja kääntyminen Jumalan puoleen.

Pienoisevankeliumi tiivistää Jumalan olemuksen rakkaudelliseksi. 

Siihen luottaen.

 

 

Janne

Olemme tottuneet hankkimaan monia tarvitsemiamme asioita osamaksulla. Pankit ja muut rahoituslaitokset maalaavat eteemme kaikkea kaunista, mukavaa ja tarpeellista, jonka voi hankkia omakseen jollakin rahoitusinstrumentilla.

Näinhän se menee ja tähän olemme tottuneet. Harva ostaa asuntoa suoraan ja käteiselle, monikin turvautuu rahoitukseen. Hankala on tilanne siinä vaiheessa jos elämä on siinä mallilla, että pieniinkin hankintoihin täytyy pikavippiä harkita.

Julkisuudessa velloo tänään kovin moniääninen ja ristiriitainen keskustelu (jälleen) aiheesta kirkko ja homoseksuaaliset ihmiset. Alullepanijana tällä kertaa kirkon fundamentalistisiipi "Annin Tarina" -videolla: www.youtube.com/watch

Tuo julkaistiin tiistaina 22.3. ja jo tänään 23.3. oli julkaistu sille vastareaktiona "Marian tarina" www.youtube.com/watch

Näin nopeaa on joskus keskustelu verkossa ja monimuotoista.

Mistä tässä kaikessa on lopulta kyse? Minulla on tapana yksinkertaistaa, sillä olen kovin yksinkertainen itsekin (=mies).

Kyse on siitä että nämä järjestöt mielellään tarjoavat  Armoa osamaksulla, kunhan itse ensin teet jotakin niin sitten jumala antaa anteeksi ja armahtaa, kunhan sitten vielä lupaat ja sitoudut siihen että et enää koskaan ja ikinä mitään syntiä tee, niin sitten ehkä säilyt Jumalan armon alla ja pääst vielä taivaaseenkin.

Mielestäni tämä on väärin ja vääristelyä. Näin ei rakenneta terveitä ja tervejärkisiä Jumalaan luottavia kristittyjä vaan kuuliaisia, tuomion pelolla hallittuja seuraajia.

Hyvänä esimerkkinä toimii tämäkin: www.nuotta.com/pulmakulma/itsetyydytyksesta-eroon   Hajoita ja hallitse, syyllistä ja ahdista.

Vladimir Zhirinovski perusti aikanaan Venäjälle Liberaalidemokraattisen puolueen. Uutisvuodossa Jari Tervo kommentoi tätä sanoen, että jos jonkin järjestön nimessä jotain mainitaan, tarkoittaa se sitä että järjestö ei ainakaan niitä aiheita / arvoja sisällä. Voidaanko samaa sanoa tämän "Älä alistu" kamppanjan takana olevasta Suomen Luterilaisesta Evankeliumi Yhdistyksestä?

Lutherista voidaan olla montakin mieltä, mutta yksi oivalluksistaan oli, että jokaisella tulee olla mahdollisuus ja oikeuskin lukea, tulkita ja soveltaa Raamattua. Tämä ei näytä kirkkomme fundamentalistisiivelle kelpaaavan. Mennään meilummin teemalla yksi totuus, yksi mieli, meidän kirkko.

Evankeliumi, toisaalta suomentuu termillä ilosanoma. Mitä iloa on siinä sanomassa, että Jumala rakastaa sinua, paitsi, että, jos, mutta jne. Ehdollisesta rakkaudesta ja ehdollisesta armosta voisin kirjoittaa enemmänkin. Vaan eiköhän ajatus tule tällä selväksi.

Loputa kysymys on kuitenkin (jälleen) samasta asiasta kuin 25 vuotta sitten kun pohdittiin voiko nainen olla pappi. Silloinkaan ei kysymys ollut siitä, pystyykö nainen tuota vaativaa ammattia toteuttamaan, vaan siitä miten Raamattua luetaan tai tulkitaan ja kuka sitä saa tulkita ja miten.

Joku haluaa nähdä vain tekstin, toinen haluaa ymmärtää kokonaisuuden.

Minä näen, että Jumala rakastaa luotujaan niin paljon että lähetti ainoan poikansa, eikä näin ollen tarjoa armoa ja anteeksiantoa millään osamaksulla.

Tähän on hyvä lopettaa: www.youtube.com/watch

 

Janne